Pariutumisen vaikeus

Rakas päiväkirja, välillä en vain jostain syystä ymmärrä tätä elämää. Enkä sitä niin kutsuttua nykynuorisoa, joihin itsekin taidan kuulua. Usein luennolla haluamattanikin kuulen kaikenlaisia “minikeskusteluja” tinderistä. Älypuhelinsovellus Tinder tuskin minkäänlaisia esittelyitä tarvitsee. Siitä – tinderöinnistä – on tullut jo ihan yleisesti hyväksyttävää, että välillä kahvittelun lomassa pyyhit erinäköisiä tyyppejä vasemmalle ja oikealle. Tämä äärimmäinen pinnallisuus alkaa välillä jopa ärsyttämään, eivätkö ihmiset todellakaan löydä enää toisiaan ilman sovelluksen apua? Miten sitten vanhempamme tai isovanhempamme toisensa aikanaan löysivät – eivät ainakaan tinderin kautta.

Varsinkin naisille tinder tuntuu olevan kuin muurahaisfarmi. Välillä katsotaan läpi mätsit ja vastaillaan miesten (kuulemma!) tylsääkin tylsempiin viesteihin – moi tai miten menee. En ole vielä tähän mennessä tavannut yhden ensimmäistäkään pariskuntaa, jotka olisivat yhdessä pelkästään tinderin avuilla. Tinderin idea on mielestäni mennyt muutenkin täysin pilalle kaikenlaisten ikkunashoppailijoiden takia, jotka mieluummin vain tarkistelevat omaa senhetkistä markkina-arvoaan. Senkus vain ovat katselemassa, parhaimmat jaksavat vielä keksiä ja juoruilla kuinka taas se ja se oli siellä (tinderissä). Kaukana ovat ne hienot alku-ajat kun ihmisiä pystyi oikeasti tapaamaan tinderin kautta.

Itse tinderöintiä vierestä seuranneena päätin, että en ikinä asenna moista sovellusta puhelimeeni. Onhan pariutumiselle oikeasti miljoona muuta mahdollisuutta, joissa ei mennä pärstänäkymä edellä. En tiedä olenko kapinointini kansa täysin yksin tällä maapallolla, minulle ihminen on muutakin kuin se, miltä hän näyttää. Muistan jostain irc-gallerian alkuajoilta legendaarisen heiton “ulkonäköön ihastutaan – sisimpään rakastutaan” joka pitää aika hyvin kutinsa vieläkin.

Tätä kirjoitusta inspiroi myös löytämäni – mitä ilmeismmin satiirinen saitti, jonka puolikoomiseen artikkeliin vahingossa törmäsin. Ilmeisesti tylsällä illalla oli ko. löydön kanssa jotain tekemistä…

Vain elämää

Moni varmasti tietää sen fiiliksen ja tunteen, kun päivisin päässä pyörii niin paljon ajatuksia, että tekisi melkein mieli huutaa niitä vaikka ääneen, muttei vaan millään kehtaa. Olen joskus pienempänä pitänyt päiväkirjaa, mutta sen päivittäminen jäi kun tuli näitä bloggereita, livejournaleita yms yms…

Ajattelin, että olisi ihan kiva purkaa omia ajatuksiaan vapaasti jonnekin, nämä nyt eivät mitään valtionsalaisuuksia ole, jos vaikka joku joskus tänne eksyy jotakin kautta ja jotain lukeekin 🙂

Vaikka ehkä ihan tavallisen (?) nuoren naisen tapaan seuraan ja fanitan kyllä muotia ja erilaisia muotiblogeja / bloggareita sekä youtube-videoita, en itse koe että minun täytyisi jotenkin esitellä mitä päivittäin päälleni laitan. Tuskin se ketään oikeasti niin suuresti edes kiinnostaisi, minulle on tärkeintä että itse viihdyn vaatteissani ja tunnen oloni itsevarmaksi. Jotenkin sitä varmasti tuntisi aina myös huonoa omatuntua siitä, ettei blogia ole hetkeen taas päivitellyt. Siinä saisi sitten tasapainotella tavallisen ja blogielämän välillä, en välttämättä haluaisi olla se josta ihmiset puhuisivat että “tuolla se Saara taas menee poikaystävänsä kanssa”. Varsinkin muutamat indiedaysin (http://www.indiedays.com) blogaajat tuntuvat olevan jo melkein suuremman luokan julkkiksia. Ehkä tämä minulle sallittakoon, ainakin tämän kerran. Kukapa sitä tietää josko vaikka innostun kovastikin blogiani päivittämään ja minustakin tulee julkkis…

Tämän postauksen otsikoksi valikoitu tylsääkin tylsempi klisee ja nykyisellään myös nelosen tv-ohjelman nimi. Oli se kirjallisen päiväkirjan pitäminen siitä mukavaa puuhaa, ettei tarvinnut välittää turhia siitä, ettei jollakin kirjoituksella ollut hyvää / osuvaa otsikkoa. Senkus kirjoitti menemään mitä mieli kynälle tarjosi. Kumittaminenkaan ei tullut kyseeseen mustekynän kanssa. Nyt istun vain tylsästi näppis sylissä ja mietin mitähän tähän kirjottaisi – onko se myös sellaista jota voisi kertoa koko maailmalle.

Blogin nimi. Aikaisempi verkkotunnukseni lähti vahingossa jonkun muun omistukseen, kun en kiireiltäni muistanut sitä uusia. Onneksi tämä uusi oli sopivasti vapaana. Siirrän vanhat postaukseni tänne. Blogin nimi vain jotenkin kumpusi päästä, olen todella kova klassisen musiikin kuuntelija.